22.2.2018

22.2.2018

lauantai 29. elokuuta 2015

KOKEILUKSI MENEE KAIKKI

Tänään on lauantai ja jo 29. päivä elokuuta. Asteita on ollut 30, mutta minä tyttö olen istunut sisällä norsun tuodessa minulle raitista ilmaa. Olen eilisen onnettomuuteni vuoksi vielä hieman pökerryksissä, kun menin niin rajua vauhtia pyörätuolillani päin jalkakäytävän ja autotien erottavaa kaidetta. Siinä ei tajunnut yhtään mitään, vaan kaikki kävi sekunnissa.

Mutta kunhan nyt taas pääsen kuntoon parempaan, niin päivittelen näitä vanhojakin blogejani useammin.

No, ainakin sain vihdoinkin kuvan laitettua.
Enempöää en sitten taas saakaan laitettua. No, tämä on vain opettelua ja harjoittelua!

lauantai 15. elokuuta 2015

ESPANJAN TERVEISIÄ

Tänään on lauantai ja 15. päivä elokuuta. Päivä on ollut pilvinen ja sadettakin olemme jonkin verran saaneet. Asteita on silti ollut 29, joten lämmintä riittää.

Täällä on nettiyhteys pätkinyt ja on hidas, joten on hieman vaikeaa päivitellä, mutta tilanne helpottuu kun lomalaiset lähtevät täältä pois.

Olemme nyt asuneet täällä jo vuoden eikä pois lähdetä!
Nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa viikonloppua ja uutta viikkoa!