22.2.2018

22.2.2018

tiistai 23. heinäkuuta 2019

JOKOHAN TOIMII

Tänään on tiistai ja 23. päivä heinäkuuta. Asteet ovat jo hellelukemissa 25 astetta ja tästä vain nousee. Onneksi minulla on tämä norsuni, joka viilentää huonettani.
Nyt vain kokeile, toimiiko nämä blogini, kun on ollut jotain ongelmia.
Toivotan kaikille hyvää kesän jatkoa!

maanantai 17. kesäkuuta 2019

HYVÄÄ JUHANNUSVIIKKOA KAIKILLE

Tänään on maanantai ja jo 17. päivä kesäkuuta ja hellelukemissa kuljetaan taas ainakin jonkin aikaa.
Minä sain tänään lisää kortisonikuuria, kun hengitys ei kulje ja ääni on jossakin. Mutta olen onnellinen, että täällä huolehditaan näin hyvin.
Tänään teimme myös muussia ja kohta teen perunalaatikkoakin, niin on ainakin ruokaa sitten pakasteessakin. Onneksi on nuo hyvät koneet auttamassa.
Nyt toivotan kaikille hyvää juhannusta!

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

TÄNNE ONNEKSI PÄÄSIN

Tänään on keskiviikko ja 29. päivä toukokuuta. Sää on ollut kolea 13 astetta, mutta aurinko on paistanut. Luvassa on tällaista koleaa vielä joitakin päiviä ja sitten taas lämpenee eli oikein mukava ainakin kesän alku.

Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa toukokuun loppua!

perjantai 26. huhtikuuta 2019

IHANAA KESÄN ODOTUSTA

Tänään on perjantai ja 26. päivä huhtikuuta ja pian alkaakin jo toukokuu. Pilvistä on luvattu ja asteita 18.

Pian saamme nähdä kissankellojakin, missä niitä nyt enää sitten näkeekään.

Toivotan hyvää kesää kaikille!

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

ETEENPÄIN MENNÄÄN HISSUKSEEN

Tänään on sunnuntai ja 3. päivä helmikuuta. Lämpöasteita oli +2, mutta iltaa kohti taas hieman pakastuu ja lunta on tulvillaan joka paikassa.

Kevät keikkuen tulevi. Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa helmikuuta ja kevään odotusta.

tiistai 1. tammikuuta 2019

KOHTI KEVÄTTÄ MENNÄÄN

Tänään on tiistai ja 1. päivä tammikuuta ja uudenvuodenpäivä. Näin on taas uusi vuosi vaihtunut ja taas alkoi uusi aika ja toivottavasti tulisi parempi vuosi kuin viime vuosi.

Nyt päivittelen vain tällaisia lyhyitä pävityksiä, jotta nämä kaikki wanhatkin blogini pysyisivät hengissä ja samalla pitäisivät minuakin elämän langoista kiinni.

Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja rauhaa päälle maan.